Ho Chi Minh -polku

Erityislaatuisen aamiaisen jälkeen kymmenen kilometriä asfalttia, jolla matkalla kävimme apnkkiautomaatilja ja tankkasimme. Sitten alkoi hiekka. Vaihtelevahiekkatie, jolla taisi olla vesiesteitäkin vei välillä korkealle ja välillä vuoristoheimojen kyliin.
Arin takarengas puhkesi kahdesti ja paikattiin kahdesti. Toisella kerralla siihen menikin aikaa. Valoisasta ajasta oli kulunut puolet ja matkaa takana oli reilu neljännes. Faktat tuntuivat hiukan pelottavilta.
Muta sitten aukesi asfaltti. Uusi asfaltti, joka muuttui öljysoraksi siivitti meitä seuraavat 80 kilometriä yli vuoristojen ennätysajassa. Pysähdyimme eräälle uudelle sillalle pitämään taukoa ja huomasinkin meidän ajaneen ohi risteyksen.
Risteys löytyi pienen etsinnän jälkeen ja sitten olimmekin Ho Chi Minh Trailillä. Ajoimme viitisen kymmentä kilometriä välillä hyvinkin haastavaa polkua yli jokien, läpi viidakoiden, yli vuorien ja vaikka minkälaisia polkuja. Monessa kohdassa tie oli kivetty ja erittäin täryyttävä ja ikävä ajaa. Garmin ei pysynyt laiturissa tärinän vuoksi kuin muutaman metrin kerrallaan ja vaihdoinkin sen akulle.
Pimeä oli jälleen tulossa, joten kaikkien maisemien ja haasteiden kuvaaminen, sekä paikallisten kanssa ooppiuminpolttelu jäi väliin.
Lopulta tuo sissien käyttämä huoltotie loppui juuri sopivasti. Pimeä alkoi laskeutua ja pääsimme paremmalle hiekalle. Sitä ja sitten vielä asfalttia ja hotellilla olimme jo kuuden jälkeen.
Tällä kertaa meille oli huoneet! Nyt odottelemme ruokaa.

Rengasrikkoja viidakossa

Matka Sekongiin oli monipuolinen. Mekongin yrityksen jälkeen alkumatka meni mukavasti ja turhankin tylsästi hyvää asfalttiapikin kunnes käännyimme hiekkatielle ja yhä pienemmille poluille, kunnes lopulta olimme ns. jorpakossa, jota myös viidakossa kutsutaan.
Pienet, mutaiset ja kuoppaiset polut olivat haaste jo sinänsä. Jokien ylitysten vaikeus ja erityisesti määrä kuitenkin yllätti. Ja kuumuus. Vesi kyydissäpysyneistä vesipulloistamme loppui jo alkumatkasta.
Kumeja puhkesi viidakossa neljä. Kaksi korjasimme itse ja sen jälkeen ajoimme rikkinäisillä, sillä pimeä uhkasi yllättää ja kukaan ei halua ajaa niitä teitä pimessä.
Eräällä joella hukkasimmeaika paljon aikaa, sillä se oli pelottavan syvä. Itse pulahdinkin kypärää myöten uimaan tutkiessani mahdollista ajoreittiä joen läpi. Lopulta lähdimme etsimään ylitys paikkaa muualta ja vastaan onneksi tuli muutama alkuasukas, joka opasti meidät läheiseen kylään ja oikealle polulle. Kylässä vaihdoimme Arin takarenkaan ja osa keskittyi paikalisten miesten iltapäivän viettoon Beerlaon kera, sillä vettä ei ollut myytävänä. Siitä sitten löysimme pienen lauttapaikan ja ylitimme joen kahdessa erässä eräänlaisella lossilla. Tämä esimerkkinä episodista, joita päivään mahtui useita. Esimerkiksi vain Ari ei kaatunut kertaakaan.
Pimeätä odottelimme jo hyvän hiekkatie alussa paikallisen kumipajan paikatessa kahta rengasta. Sitten 30 kilometriä hyvää hiekkaa pimeässä ja hukkasimme Arin kanssa porukan. He olivat kääntyneet "valojen perässä" kaupunkiin, jonka nimi vapaasti käännettynä on Lehmänpaska (Attapeu) ja korjasivat siellä kolmea uutta rengasrikkoa.
Lopulta pääsimme ajamaan komeassa täysikuuta valossa asfalttia viimeiset 70 kilometriä vain kuullaksemme, ettei hotellivarauksestamme ole juurikaan piitattu: seitsemälle äijälle kaksi parivuodetta... Eli lähimpään toiseen majapaikkaan ja siellä tärppäsi heti. Myöhäinen päivällinen, pari olutta ja unta palloon. Blogit ja muut jäivät kirjoittamatta.
Tällä kertaa kuvat eivät puhu puolestaan, mutta kertovat osatotuuden.

Delfiiniretki

Ranskalaiselle aamiaiselle kaikki eivät ehtineet. Jokivene starttasi puoli yhdeksältä ja ajoimme reilun tunnin verran kohti Mekong putouksia Laosin ja Kambodzan rajalla.
Don Khonille saavuttuamme hyppäsimme polkupyörän selkään ja ajelimme viitisen kilometriä etelään saaren eteläreunalle. Siellä juomatauon jälkeen jakaannuimme kahteen pienenpään veneeseen ja ajelimme ja kelluimme Mekongissa muutaman tunnin ilmaainuttakaan havaintoa Mekongin pian sukupuuttoon kuolemista delfiineistä. Pieni pettymys tietenkin kaikille.
Paluumatkalla ohjasimme pyörät Mekongin putouksille - Mekongissa menee paljon vettä. Ja pienenä bonuksena venekuskimme opasti meidät biitsille. Uiskentelimme joukolla Mekongissa. hiekkarantaa kansoitti parikymmentä länsimaista nuorta auringonpalvojineen.
Muutama kilometri lisää pyöräilyä, iltapäiväpala, pyörien palautus ja takaisin veneeseen ja kohti Don Khongia. (Tässä veneessä minä tätä kirjoittelen)

Pakse - Wat Phua - Doh Kong

Erittäin hieno ajopäivä alkoi sähellyksellä otettaessa pyöriä käyttöön, pakattaessa, thaipyörien vakuutusten, valuuttanostojen, hotellilaskun ja hiuka Nekalan aamiaistarjoilun kanssa.
Lopulta pääsimme liikkeelle ja tankin kautta ajoimme nelisenkymmentä kilometriä Wat Phulle - yhdelle Angkorin valtakunnan temppeleistä.
Wat Phulla näimme museon ja nousimme mäkeen rakennetulle temppelille porras portaalta. Ylhäällä (kuninkaan rukoilutasolla) odotti koju palkitsevine virvokkeineen. Myös maisemat olivat upeat.
Don Duvallin Garminiini piirtämä tie olikin sitten yllätys. Olin tulkinnut Donin viestistä, että reitti pelkkää asfalttia, mutta toisin oli. Polku pieneni "Death Highway" -tyyppiseksi poluksi, joka oli välillä pehmeää hiekkaa, välillä katkeaa pehmeää hiekkaa, välillä savea ja välillä mutaa. Ensin kastuivat kengät ja vähitellen myös housut, välillä kuravettä lensi naamalle asti. Tätä hauskuutta keskellä ei mitään jatkui muutamia kymmeniä kilometrejä.
Sitten hiekka parani. Välillä poikkesimme rantapoluille. Mekongin ylityspaikka ei löytynyt ihan heti, vaan lauttaranta oli siirtynyt kilometrin tai kaksi etelään - tai siis se hiekkapolku, joka johti joen piennarta suoraan alas Mekongiin.
Pieni lautta tuli meitä vastaan ja luulimme ylittävämme Mekongin kahdessa erässä, mutta ei. Vanha lautturi ängetytti kaikki seitsemän moottoripyörää ja ukkoa kerralla lauttaan. Kyllähän siihen mahtui kun osa seisoi veneen reunoilla.
Pyörien työstäminen ja ajaminen monierilaisin tekniikoin ulos lautasta ja rinnettä ylös oli illan kuntoaktiviteetti, joka vaati Beerlaot ja huilin heti lauttarannassa.
Vielä parikymmentä kilometriä hotellille saaren toisella puolella, ranskalainen illallinen, iltaoluet ja uni maistui.

OalOal alkaa

Söimme Jampan kanssa hitaan aamiaisen nauttien naapurihotellin terassin erinomaisesta Wi-Fistä katsellen TVkaistaa.
Kello yhden aikaan loppuretkue saapui hotellille. Eli varsin nopeasti olivat selvinneet Ubonista Pakseen.
Osa porukkaa lähti oluille, osa jäi lepäilemään.
Kuudelta kävelimme rantaan ja samaiseen laivaravintolaan, jonka olimme Jampan kanssa edellisiltana testanneet. Ruoka maistui kaikille.
Lopulta vielä iltadrinksut Pakse-hotellin kattoterassilla maisemia ihmetellen.

Välipäivä Paksessa

Söin hotellin aamiaisen, mutta se oli heikohko. Osittain sen vuoksi, että sähköt oliva poikki ja ovat olleet koko päivän. Niinpä käynti esimerkiksi pankkiautomaatilla jäi haaveeksi.
Ajelin mopolla kunnes löysin terassin, jolla oli toimiva netti. Tapoin siinä aikaani muutaman tunnin.
Seuraavaksi hankimme Jampan kanssa puhelinkortit. niiden kanssa askarrellessa paloi ainakin yksi tunti, mutta lopussa kiitos seisoo. Sitten kävelimme samoille seuduille Mekongin rantaan ip-oluille.
Seuraavaksi pitäisi lähteä syömään, mutta on kovin pimeää...

Laos

Aamu käynnistyi "hitaasti" ja aamupesun, aamiaisen, sähköpostien ja pakkaamisen jälkeen pääsimme liikkeelle kymmeneltä.
Rajalle oli yllättävän pitkä matka. Kambodzan tullissa virkailija hetken katseli monen papereita ja totesi minut omistajaksi. Vastassa oli omalla pyörällään puolimaapalloa kertänyt englantilainen kaveri, joka oli jo kolme tuntia yrittänyt vastakkaiseen suuntaan, mutta virkailija vaati häneltä Carnet'ta, jota hänellä ei ollut. Vastavirtaan tuli myös toinen länkkäri Kawasaki ER6n:llä Thaimaan kilvissä.
Laosin tulli oli vähintäänkin yhtä helppo. Tosin pyörät tullattiin vasta pari kilometriä rajan jälkeen.
Tie Laosissa oli hyvä ja Kambodza-tyyppiset routavauriot puuttuivat tyystin. Hurutelimme aikamme kun Jamppa bongasi vesiputouksen Garministaan. Kävimme katsomassa miten Mekong putoaa. Hienot putoukset, joissa vettä riittää.
Erilaisten vaihtoehtojen pohdinnan jälkeen päädyimme ajamaan suoraan Pakseen. Tie oli hyvä, tyhjä ja lähes puuduttuva. Jollain taukopaikalla yksi ja toinen moottoripyörä ohitti meidät palaten rajalta.
Pakse löytyi ja minun Garmin opasti suoraan hotellin oven eteen. Jamppa tapasi englantilaisen minimartissa, eikä hän ollut päässyt Kambodzaan - maahan, johon me emme pyöriämme vieneet, emmekä sieltä tuoneet - ainakaan papereiden mukaan, sillä mitään papereita ei pyöristämme tehty, ei mitään. Eikä näemmä päässyt toinenkaan muukalainen thaimaalaisilla kilvillä - onneksi meillä oli toinen suunta.
Suihkuun, pyykkiin, syömään ja minimartin kautta hotellin aulaan nauttimaan internetin iloista. Seuraavaksi nukkumaan.

Stung Treng

Obaman vierailun aiheuttaman viivästyksen vuoksi olimme pari päivää suunnittelusta aikataulusta jäljessä ja se olisi kurottava kiinni. Ajoimme yhtä soittoa Kampong Chamista Stung Trengiin. Toki pysähdyimme välttämättömille tauoille. Perillä olimme hyvissä ajoin ja majoituimme joenrannan vierastaloon.
Illan istuskelimme parvekkeella iPadiemme seurassa nautiskellen minimartista hankkimiamme virvokkeita.
Kuva: Meduusan syleily alkaa paranemaan. Vain selän ruhje märkii runsaasti.

Odottelua ja yöajoa

Keskiviikko on kulunut odotellessa. Aamun aloitimme niin hitaasti kuin osasimme. Minä katselin TVkaistaa lähes kello yhteen asti ja päivittäin MadBiken kalenteria, josta iCloud oli hukannut melkein puolet.
Kävimme Central Marketissa. Minä ostisilmälasit Harry Potter -tyyliin, hihattoman paidan ja lisää laitureita iVehkeille. Jamppa osti kuulokkeet lähinnä TVkaistan kuulemiseen.
Neljän maissa pakkasimme pyörät ja siirsimme ne nurkan taakse vuokraamoon. Samalla kun karttapussiani liimattiin ja juomapullotelinettä asennettiin mopooni ilmestyivät myös passit paikalle - luvattua aikaisemmin ja pääsimme matkaan.
Ensimmäiset 40 kilometriä olivat tietyömaata ja vauhti sen mukainen. Myös aurinko laski ja matka muuttui jännittävämmäksi. Ajelimme pimeässä vielä sata kilometriä lisää ja majoituimme minulle tuttuun Mekong-hotelliin. Ruokaa, pari olutta, sähköpostit, olut, Facebook, Suomen TV-ohjelmat ja nukkumaan :-D
Kuvat: Central marketilta ja jäämirskaprosessia. Vanha rakas XR400, jonka myin vuokrattavaksi.

Takaisin Phnom Penhiin

Buffet-aamiaisen jälkeen kävimme katsomassa vesiputousta, jota emme
Ilkan kanssa löytäneet huhtikuussa - todellisuudessa se oli juuri siinä, missä teimme U-käännöksen.
Mäki alas meni vauhdikkaasti kauniissa säässä. Alhaalla heitämme hyvästit. Puki ja Nemo lähtivät kohti Rayongia ja me kohti Phnom Penhiä.
Ajoimme suoraan sairaalaan, jossa ruhje selässäni putsattiin ja sain pienen kassillisen lääkkeitä. Obaman vierailun aiheuttamia liikennehäiriöitä kierrellen päädyimme ottamaan huoneet Flamingo hotellista, joka on logisyisesti hyvällä paikalla. Tuhti illallinen Blue Dolphinissa viimeisteli illan.

Bokor

Maanantaina hankimme vihdoin jotkut tarrat mopoihimme (5$/vuosi). Ajelimme letkassa Severi-Jamppa-Puki&Nemo ja heti Sihanoukvillen ulkopuolella iso poliisiratsia pysäytti meidät. Tällä kertaa annoimme poliiseille 10$, koska heitä oli niin monta. Poliisien mukaan Pukin ajokortti ei käy Kanbodzassa - kaikki muu kunnossa.
Matka Bokorin juurelle oli odotettua kuoppaisempi ja vei Toyota Viosilta aikansa.
30 kilomettin mäki kilometrin korkeuteen oli hulppea kuten osasime odottaa. Musta palatsi oli muuttunut isoa Buddhaa vahtivien poliisien majaksi.
Majoituttuamme mahtipontiseen Casinoon tutustuimme vanhaan kasinoon jonne taas pääsi sisään. Kasino on siivottu kauttaaltaan ja pinnoitettu harmaalla sementillä.
Muita taloja oli kunnostettu tai jätetty entiselleen, kuten kirkko.
Illalla söimme mainion buffet'n ja otimme illan rauhallisesti huoneissamme.