Yllättävää extremeä

Tänään piti olla hieno ajopäivä ja sellaisena se alkoi. Huimat vuoristorataa muistuttavat asfalttipätkät ja perään reilu 30 kilomeriä vuoristohiekkaa huikein maisemin kauniiden kylien läpi. Tauon jälkeen jatkoimme hiekkaa ylöspäin - jäljellä olisi enää parisataa kilometriä. Ennen korkeinta kohtaa meidät yllätti useita kilometrejä pitkä tietyömaa. Paljon punaista mutaa, hidasta, raskasta ajoa ja yritystä pysyä pystyssä. Sitten helpotti ja huipulla huokaisimme helpotuksesta - olihan erikoiskoe.
Muutama kilometri nautinnollista vuoristotietä ja sadepisaroita alkoi tippua. Ja sitten tuli vastaan uusi tietyömaa. Sateen kastelema punainen muta oli äärimmäisen liukasta. Vain muutama meistä pysyi pystyssä ja moni kaatui useasti. Vauhti pysähtyi välillä täysin ja pyörää oli pakko työntää, sillä renkaissa ei ollut pitoa ylämäissä lainkaan. Alamäissä taas jarruttaminen saattoi tarkoittaa kaatumista. Suorilla pieni kaasutus aiheutti muutamankin piruetin. Paikallisilla ei autoineen ollut sen helpompaa. Nelivetoautot valuivat mäkiä alas ohjauskyvyttöminä poikittain. Pyörän vauhti oli välillä 2-4 kilometriä tunnissa ja aina vauhdin noustessa yli kymmenen tuntui matka taas taittuvan. Tätä herkkua oli kaksikymmentä kilometriä ilman hetkenkään helpotusta. Parhaimpia olivat ne hetket kun toisen jalan uskalsi nostaa tapille. Pääsääntöisesti molemmat jalat liukuvat mudassa ja pitivät apupyörien tapaan pyörää pystyssä.
Lienee selvää, että aikataulumme tuhoutui tässä useamman tunnin mutahelvetissä. Lopulta kuitenkin pääsimme kiinteällä alustalle ja mutaisina, hiukan kylmissämme ja matka pimeässä Phonsavaniin meni kuin itsestään.
Hotellilla varaus oli taas "unohtunut" ja hetken tiukistelun jälkeen saimme seitsemän yhden hengen VIP huonetta, sillä varaamiamme huoneita ei enää ollut vapaana. Illallinen Craters ravintolassa on juuri päättynyt.