lauantai 1. joulukuuta 2012

Matka Nah Hiniin

Jonkin verran uupuneina kahden päivän ajosta lähdimme matkaan. Ensimmäiset 40 kilometriä menivät pitkin asfalttia ja sitten asfaltti loppui. Tien koko vaihteli ja lopulta navigaatori ja näköhavainnot olivat ristiriidassa. Päätin käyttää päätä ja ajelimme mukavaa pientä hiekkatietä. Ristesimme muutaman kerran Donin piirtämiä mutapolkuja, joille emme onneksi eksyneet.
Piirrettyämme aikamme omaa viivaa navigaattoriin pääsimme johonkin kylään ja takaisin kartalle.
Matka jatkui hiekkaa pitkin. Korjautimme yhden renkaan ja pian toisenkin. Aikaa tähän paloi parisen tuntia. Hiukan vaudikkaampi ajo seuraavien 50 kilometrin aikana tuotti vielä yhden rengasrikon - ja taas odotettiin. Tänään molemmat rikot olivat selkeitä nauloja, jotka myös täysin tuhosivat sisärenkaat.
Matka jatkui vielä joitakin kymmeniä kilometrejä pitkin hiekkaa ja sitten siirryimme asfaltille. Renkaan korjauksissa hukattu aika otettiin osittain kiinni jatkamalla asfalttia pitkin. Parin sadan asfalttikilometrin jälkeen löysimme majapaikan ja avuliaan emännän. Suihku, ruokaa, olutta ja visiitti jonkinlaisessa karaokebaarissa veivät porukan unten maile.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti