Arin takarengas puhkesi kahdesti ja paikattiin kahdesti. Toisella kerralla siihen menikin aikaa. Valoisasta ajasta oli kulunut puolet ja matkaa takana oli reilu neljännes. Faktat tuntuivat hiukan pelottavilta.
Muta sitten aukesi asfaltti. Uusi asfaltti, joka muuttui öljysoraksi siivitti meitä seuraavat 80 kilometriä yli vuoristojen ennätysajassa. Pysähdyimme eräälle uudelle sillalle pitämään taukoa ja huomasinkin meidän ajaneen ohi risteyksen.
Risteys löytyi pienen etsinnän jälkeen ja sitten olimmekin Ho Chi Minh Trailillä. Ajoimme viitisen kymmentä kilometriä välillä hyvinkin haastavaa polkua yli jokien, läpi viidakoiden, yli vuorien ja vaikka minkälaisia polkuja. Monessa kohdassa tie oli kivetty ja erittäin täryyttävä ja ikävä ajaa. Garmin ei pysynyt laiturissa tärinän vuoksi kuin muutaman metrin kerrallaan ja vaihdoinkin sen akulle.
Pimeä oli jälleen tulossa, joten kaikkien maisemien ja haasteiden kuvaaminen, sekä paikallisten kanssa ooppiuminpolttelu jäi väliin.
Lopulta tuo sissien käyttämä huoltotie loppui juuri sopivasti. Pimeä alkoi laskeutua ja pääsimme paremmalle hiekalle. Sitä ja sitten vielä asfalttia ja hotellilla olimme jo kuuden jälkeen.
Tällä kertaa meille oli huoneet! Nyt odottelemme ruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti