Pienet, mutaiset ja kuoppaiset polut olivat haaste jo sinänsä. Jokien ylitysten vaikeus ja erityisesti määrä kuitenkin yllätti. Ja kuumuus. Vesi kyydissäpysyneistä vesipulloistamme loppui jo alkumatkasta.
Kumeja puhkesi viidakossa neljä. Kaksi korjasimme itse ja sen jälkeen ajoimme rikkinäisillä, sillä pimeä uhkasi yllättää ja kukaan ei halua ajaa niitä teitä pimessä.
Eräällä joella hukkasimmeaika paljon aikaa, sillä se oli pelottavan syvä. Itse pulahdinkin kypärää myöten uimaan tutkiessani mahdollista ajoreittiä joen läpi. Lopulta lähdimme etsimään ylitys paikkaa muualta ja vastaan onneksi tuli muutama alkuasukas, joka opasti meidät läheiseen kylään ja oikealle polulle. Kylässä vaihdoimme Arin takarenkaan ja osa keskittyi paikalisten miesten iltapäivän viettoon Beerlaon kera, sillä vettä ei ollut myytävänä. Siitä sitten löysimme pienen lauttapaikan ja ylitimme joen kahdessa erässä eräänlaisella lossilla. Tämä esimerkkinä episodista, joita päivään mahtui useita. Esimerkiksi vain Ari ei kaatunut kertaakaan.
Pimeätä odottelimme jo hyvän hiekkatie alussa paikallisen kumipajan paikatessa kahta rengasta. Sitten 30 kilometriä hyvää hiekkaa pimeässä ja hukkasimme Arin kanssa porukan. He olivat kääntyneet "valojen perässä" kaupunkiin, jonka nimi vapaasti käännettynä on Lehmänpaska (Attapeu) ja korjasivat siellä kolmea uutta rengasrikkoa.
Lopulta pääsimme ajamaan komeassa täysikuuta valossa asfalttia viimeiset 70 kilometriä vain kuullaksemme, ettei hotellivarauksestamme ole juurikaan piitattu: seitsemälle äijälle kaksi parivuodetta... Eli lähimpään toiseen majapaikkaan ja siellä tärppäsi heti. Myöhäinen päivällinen, pari olutta ja unta palloon. Blogit ja muut jäivät kirjoittamatta.
Tällä kertaa kuvat eivät puhu puolestaan, mutta kertovat osatotuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti